Yhteyden kaipuusta (Finnish)

Elämä ei kysellyt,
kun vuosikymmenien ankaralla koulutuksella teki minusta mestarin antamaan toisille jotain,
mitä en itse ollut saanut.
Se on ollut kipeänkaunista, ja niin uuvuttavaa, että haaveilen dementiasta vanhainkodissa.
Kai liian kauan olen loihtinut maukkaita aterioita tyhjästä,
ja iloa.
Etsinyt pimeässä niin kauan että löydän edes pienen muiston valosta,
jotta näkisin taas yhden askeleen eteenpäin,
ja jotta voisin peilata edes pienen särkyvän hetken sinun puhdasta valoosi.
Pimeyteni halvaannuttavasta tiheydestä huolimatta
en suostunut olemaan se,
joka sammuttaa
juuri valosta tulleen,
ja siksi taistelin,
siksi opettelin hymyilemäänkin.
Ja lohduttamaan itseäni,
jotta minussa syvälle pimeään unohdettu
tulisi turvan koskettamaksi,
ilon kutsumaksi.
Jotta voisin kohdata sinut
ja itseni.
Olen koko olemus tulehtuneilla haavoilla puhaltanut pieneen pipiin,
taikonut vettä kuivuneesta kaivosta
ensi hengenvedosta lähtien,
jotta säilyisit hengissä,
jokaisen tipan, jonka rakkauteni, uskoni, toivoni, älyni, luovuuteni, ja sisuni on saanut herumaan,
autiomaan kylmässä yössä tanssinut sadetta vuosi toisensa perään.
Uupumuksen vaihduttua tajuttomuudeksi naamioitunut sohvatyynyksi,
ettei kukaan enää löytäisi minua
Yhteyden kipeässä kaipuussa kuvitellut sohvan pehmeyden toisen ihmisen ihoksi.
Antanut vauhtia, varjostanut paahdetta, lämmittänyt kylmiä varpaita, kiertynyt käsittämättömälle mutkalle tuhannennen kerran,
eikä se paljoonkaan riittänyt.
Jokaisena päivänä pyyhkinyt kyyneleeni ja silittänyt sinua
ja sen jälkeen itseni uneen.

Ja aamulla jälleen sytyttänyt sydämeni odottavaan hämärään juhlalyhtyjä,
lisännyt kukkivan puutarhan tuoksut ja ystävien naurua, katseen, joka tuntee, joka näkee
ja sylin jossa levätä,
viipyillyt nauttien itsekeksityssä onnessa,
niin kauan, kunnes läsnäolostani on tullut keidas